Siirry pääsisältöön

Tekstit

Videot

Sivuroolissa

Pitkä matka takana, pitkä edessä!
Aika pitkään on tuntunut oikein hyvältä, en oikein tiedä mistä nyt tuulee, mutta olo on hyvä ottamatta huomioon pientä harmia kainalossa nimeltä vyöruusu. Ei tuo mun hyvää oloa ole kaatanut, ainakaan vielä! Kuuri aloitettu ja joudun pysytellä eristyksessä, etten tartuta työkavereita ja asiakkaita. SUPERTYLSÄÄÄÄ, lapsille on jo aktiviteetit keksitty sille varalle että olisin töissä. En ole kuitenkaan niin kipeä, etten voisi tehdä mitään. Olen tehnyt töitä kotona, mutta mieluusti tekisin töitä vain töissä <3 Onneksi vain muutamia päiviä!



Sivurooli! Vaikka sairaus on edennyt paljon, olen henkisesti kasvanut ja hyväksynyt asian paremmin. Tänään ja jo pidemmän aikaa sairaus on ollut elämässäni sivuroolissa. On päässyt yli paniikin, yli valtavan ahdistuksen, mikä tulee juuri ennen labroja (kolmen viikon välein) ja heti siitä hetkestä kun lääkäri soittaa vastaukset. Jokainen kerta olen voinut huonosti, alkuun soitin kaikki ystävät läpi ja kerroin samat…

Viimeisimmät blogitekstit

Munuaissairaan naisen elämää, hyvää maailman munuaispäivää!

Syyskuulta julkaisematta jäänyt postaus ja pikakelaus!

Samaan aikaan elämän parasta ja huonointa aikaa!

Rohkeus on kadonnut

Pitkästä aikaa kuulumisia

Vuosipäivänä vahvempana kuin koskaan.

Lääkelamaannus

Synkkyyden jälkeen voi puhjeta kukkaan