Sivuroolissa

Pitkä matka takana, pitkä edessä!


Aika pitkään on tuntunut oikein hyvältä, en oikein tiedä mistä nyt tuulee, mutta olo on hyvä ottamatta huomioon pientä harmia kainalossa nimeltä vyöruusu. Ei tuo mun hyvää oloa ole kaatanut, ainakaan vielä! Kuuri aloitettu ja joudun pysytellä eristyksessä, etten tartuta työkavereita ja asiakkaita. SUPERTYLSÄÄÄÄ, lapsille on jo aktiviteetit keksitty sille varalle että olisin töissä. En ole kuitenkaan niin kipeä, etten voisi tehdä mitään. Olen tehnyt töitä kotona, mutta mieluusti tekisin töitä vain töissä <3 Onneksi vain muutamia päiviä!



Sivurooli!

Vaikka sairaus on edennyt paljon, olen henkisesti kasvanut ja hyväksynyt asian paremmin. Tänään ja jo pidemmän aikaa sairaus on ollut elämässäni sivuroolissa. On päässyt yli paniikin, yli valtavan ahdistuksen, mikä tulee juuri ennen labroja (kolmen viikon välein) ja heti siitä hetkestä kun lääkäri soittaa vastaukset. Jokainen kerta olen voinut huonosti, alkuun soitin kaikki ystävät läpi ja kerroin samat asiat, kirjoitin tänne tuskaisia postauksia ja pelkäsin. Hukkasin elämästä vuosia, en ollut läsnä. En noudattanut yhden vertaisen neuvoa, muista elää silloinkin, kun tuntuu pahalta.


 

Olen valtavan onnellinen nyt


Huomasin muutamia viikkoja sitten tyylini kertoa sairaudesta muuttuneen. Tyyli ei ole enää dramaattinen, mitä vain voi sattua, koska vain ja millä hetkellä tahansa. Kerroin uudelle tutulle, joka oli jo lukenut blogia, sairauden olevan sivuroolissa ja hoidan sen siinä sivussa :O Yllätyin itsekin, mutta näinhän se pitääkin mennä. Ei ole tervettä elää sairaana, jos näin voi sanoa! Pakko irtautua kaikilla mahdollisilla tavoilla. Lääkärin lauseet ja ennustukset on jäänyt syvälle ytimeen, tai oikeastaan se kun ei voitu ennustaa. Alkuun muistan, kun yritin kysyä lääkäriltä varovasti: olenko kuolemansairas? En edelleenkään muista, mitä sain vastaukseksi. Muistelen kuitenkin, etten kovin suoraa vastausta ole saanut!


Ulkonäkö

Etanan askelin toivun siitä helvetillisestä kortisonipommista, joka vei ison osan musta kolme vuotta sitten. Rohkeuden ja kauneuden. Kolme vuotta olen syönyt jokainen päivä kortisonia. Nyt kun keho antaa periksi ja päästää kiloja pois, pystyn taas kantamaan kehoa koko ajan varmemmin. On siinä arpia ja paljon. Kolmesta lapsesta, niitä kannan ylpeydellä ja rakkaudella.  Pikkuhiljaa kannan myös sairauden arvet varmemmin. En koe olevani kovin pinnallinen, mutta jos peilistä katsoo varma ja kaunis nainen päivästä tulee hyvä.


 

Supervoimii

"En tajuu miten saat tän toimii, sul täytyy olla supervoimii.
Oot teräsnainen, pysyt kasassa kun hajoon. Nostat ylös kun alan vajoo.
Mä en oo helpoimmast pääst, valuvikoi en voi edes pyytää anteeks. Mun pimee puolta noi ei saa nähä, mut sä saat siitä enemmän ku tarpeeks. Ja on se molemmille rankkaa, mut aina vaa jotenki sä skarppaat. Ja kun mä hajoon sataan osaan rikki, sul on taika niistä kasaa mosaiikki. Sä et oo luovuttamassa, ja mä en lepää ennen ku oon korjannu kaiken viel. Sä jaksat mun kanssa, vaik oon yksinkertainen monimutkainen mies. Ei aina ruusuilla tanssii, tiiän et multa puuttuu balanssii. Mut haluun muuttuu sun kans, niin...
En tajuu miten saat tän toimii, sul täytyy olla supervoimii. Oot teräsnainen, pysyt kasassa kun hajoon. Nostat ylös kun alan vajoo"




 



Kommentit

Suositut tekstit